
9 Aug 2006
Clive Watson, Borealis-konsernin talousjohtaja, palaa Englantiin
Borealis ilmoitti tänään, että Clive Watson on päättänyt lähteä yhtiön palveluksesta ja aloittaa Spectris plc:n konsernin talousjohtajana. Spectris, joka toimii Surreyssä, Englannissa, on tarkkuusinstrumentoinnin ja säätöjärjestelmien toimittaja. Clive on ollut Borealiksen palveluksessa noin 5 vuotta ja hän on ollut vastuussa talous-, laki- ja tietotekniikka-asioista sekä monista eri muutosprojekteista. Hänen viimeinen työpäivänsä Borealiksen palveluksessa on 30. syyskuuta 2006.
Markku Korvenranta, joka tällä hetkellä toimii Borealis-konsernin liiketoiminnan suunnittelu- ja analyysijohtajana, hoitaa Clive Watsonin tehtäväaluetta siihen asti kunnes seuraaja nimitetään.
John Taylor, Borealis-konsernin toimitusjohtaja kommentoi, “Clive on antanut merkittävän panoksen Borealiksen menestymiseen, sekä liiketoiminnan tukiryhmän tehokkaana johtajana että aktiivisena jäsenenä monissa Borealiksen muutosprojekteissa. Hän on myös ollut omistautunut ja sitoutunut konsernin johtoryhmän jäsen. Olemme pahoillamme, että Clive on päättänyt lähteä, mutta ymmärrämme ja kunnioitamme hänen päätöstään palata Englantiin uusien haasteiden pariin, jolloin hän pystyy myös viettämään enemmän aikaa perheensä kanssa”.
Clive Watson kertoo: “Kun katson taaksepäin, viimeiset viisi vuotta Borealiksessa ovat olleet työurani antoisimpia ja palkitsevimpia. Vuonna 2001 asetettu 11% pitkänaikavälin pääomantuottotavoite (ROCE) oli todellinen haaste, mutta kun näkee, että olemme yltäneet säännöllisesti jopa parempaan, on se valtavan tyydyttävää. Kun saavuttaa tällaisen tuloksen, samaan aikaan kun tehdään suuria rakennemuutoksia kustannustehokkuuden parantamiseksi ja tehostetaan tuotantolaitosrakennetta, on se vieläkin merkittävämpää. Tämä on mahtava osoitus organisaation tahdosta tukea muutosta, luoda sitoutumista ja tehdä työtä menestyksen eteen. Jätän Borealiksen mukanani monia hienoja muistoja, olen saanut monia hyviä ystäviä ja tulen seuraamaan mielenkiinnolla Borealiksen ponnisteluja työssään muokata maailmaa muoveilla, Shaping the Future with Plastics”.
Reader Enquiries
Borealis
Borealis Head Office
IZD Tower
Wagramerstraße 17–19
A-1220 Vienna
Austria
Notes for Editors
Borealis
Borealis on johtava ja innovatiivinen lisäarvoa tuottavien muoviratkaisujen toimittaja. Borealiksella on yli 40 vuoden kokemus polyeteeni- (PE) ja polypropeenimuoveista (PP), joita se toimittaa pääasiassa putkijärjestelmiin, energia- ja kommunikaatiokaapeleihin, autoteollisuuteen ja erikoispakkauksiin. Yhtiön teknologia on perustana muovituotteille, joilla on merkittävä asema nykyisessä yhteiskunnassa. Borealis on sitoutunut näyttämään suuntaa visionsa ”Shaping the Future with Plastics” mukaisesti.
Lue lisää Borealiksesta osoitteesta www.borealisgroup.com
Also available in