Montgomery Gray Events

20 miljardin euron arvosta kiinalaisia projekteja tarjolla eurooppalaisille sijoittajille ”The Business in China Procurement Summit”

Tällä hetkellä Kiinassa on menossa tarjouskilpailu yli 300 projektiin, joiden yhteisarvo on yli 20 miljardia euroa, ja maa onkin kääntynyt eurooppalaisyritysten puoleen, jotta nämä toisivat teknisen osaamisensa ja sitoutumisensa kumppanuuden muodossa avustamaan projektien toteutuksessa.

Business in China -tapahtuma Berliinissä, 28-29. toukokuuta 2008 avaa oven näihin mahdollisuuksiin.

Lontoo, 26. helmikuuta, 2008: Kiina, joka on jo niittänyt mainetta maailman nopeimmin kasvavana kansakuntana, etsii edelleen ulkopuolisia projektikumppaneita avustamaan sitä edelleen laajenevan talouden kanssa sekä jakamaan siitä koituvan hyödyn. Kiinan nykyisen teollisuuden monipuolisuus ja mitat pakottavat tarjoamaan merkittäviä liiketoimintamahdollisuuksia niille yrityksille, jotka vakavasti etsivät pääsyä tälle valtavalle markkina-alueelle. Mikä tärkeintä, monien tällä hetkellä tarjouskilpailussa mukana olevien projektien luonteeseen kuulu mahdollisuus tarjota yhteistyöyrityksille vakaa alusta myös tulevaisuuden kasvua Kiinassa silmällä pitäen.

Rikkoen myytin siitä, että kannattava liiketoimi Kiinassa on useimmille yrityksille vaikeaselkoista, Montgomery Gray Events, kansainvälisiin liiketoiminnan ja sijoittamisen foorumeihin erikoistunut yritys, järjestää eurooppalaisen Business in China -tilaisuuden. Business in China –messut pystytetään 10,000 neliömetrin suuruiseen Berliner-kongressikeskukseen, Berliinissä, 28-29. toukokuuta 2008, ja tapahtumaa tukevat Saksassa toimiva Berlin Partner ja Iso-Britanniassa toimiva CBI, molemmat maailmalla tunnustettuja kansainvälisen kaupan puolestapuhujia.

Tapahtuma on ainutlaatuinen kokoontuminen, joka on erityisesti tarkoitettu tuomaan kiinalaiset ja eurooppalaisen teollisuuden päätöksentekijät yhteen vuorovaikutteisella markkinapaikalla, joka on suunniteltu yksinkertaistamaan ja ylläpitämään molempia osapuolia hyödyttävää tutustumista. Tämä saa aikaan kohtaamispaikan, jolla on suuri merkitys yrityksille, jotka haluavat etabloitua Kiinaan tai laajentaa siellä jo olevaa toimintaansa. Tähtäimessä ei välttämättä ole saavuttaa sopimuksia tällä hetkellä tarjouskilpailuissa olevista projekteista.

“Kiinan vaatimus edistyksellisen teknologian tuesta on perusteltu vauhdittamaan nopeaa kasvua ja se tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia eurooppalaisille yrityksille niillä alueilla, joissa kyseisten yritysten kilpailukyky on jo todettu hyväksi", sanoo Christian Treichel, joka toimii johtajan International Business, Berlin Partner GmbH:ssä. “Uskomme, että Business in China –tapahtuma tarjoaa yrityksille mittaamattoman arvokkaan välineen nopeuttaa pääsyä Kiinan markkinoille ja hyötyäkseen tästä edusta. Tarkoituksemme on kannustaa vuoropuhelua ja liikesuhteiden rakentamista, mitkä ovat olennaisia kulmakiviä menestyksekkäälle hankintatoiminnalle.”

Eurooppalaisyrityksille* Business in China –tapahtuman osallistumisen tärkeyttä ja mahdollista arvoa ei voi painottaa tarpeeksi. Tapahtumassa itsessään on tilaa ainoastaan 800 viralliselle edustajalle, ja sitä järjestetään yhdessä 10 sitä tukevan oheistapahtuman** kera. Oheistapahtumia järjestävät China Council for the Promotion of International Trade (CCPIT) - China Chamber of International Commerce (CCOIC), ja Kiinan hallintoelimet ovat hyväksyneet Euroopassa tarjouskilpailuun annettavien projektien kelpoisuuden, mittasuhteet ja laatutason.

Mutta tuki ei ole pelkästään nimellistä. Alleviivaten sen tosiasian, että Kiina etsii parhaillaan oikeita kumppaneita saadakseen projekteja suunnitteluasteelta rakennus- ja tuotantoon, tuo CCPIT 200 erityisesti kutsuttua ylempää virkamieskunnan ja hallituksen edustajaa Berliiniin keskustelemaan tällä hetkellä käynnissä olevista projekteista, joihin on tarjouskilpailu käynnissä. Projektisektorit kattavat aina autoteollisuudesta maatalouteen, rakennusteollisuudesta kemianalaan, energiasta elektroniikkaan, rakenneteollisuudesta tietotekiniikkaan, kuljetuksesta telealaan ja tekstiiliteollisuuteen sekä muoviteollisuudesta lääketeollisuuteen. Business-mahdollisuuksia*** on saatavilla käytännöllisesti katsoen kaikilla merkittävimmillä teollisuuden aloilla kaikkialla Kiinassa.

CBI:n toimitusjohtajan Richard Lambertin mukaan “Kiina tuplaa maailmankaupan määrän kolmen vuoden välein. Se on jo nyt Euroopan unionin toiseksi suurin kauppakumppani, mutta meidän on silti vielä tasapainotettava kumppanuuttamme. Kun tuonti Kiinasta ylitti 190 miljoonaa euroa, vienti Kiinaan oli arvoiltaan vain noin 63 miljardia. Silti Kiina on nopeasti kasvava markkina-alue lisä-arvotuotteille ja -palveluille, joita eurooppalaiset yhtiöt kykenevät ilman suurempia ponnisteluja tarjoamaan. Toivomme lisäksi, että Business in China –tapahtuma kannustaisi monia sitoutumaan tähän nopeasti kasvavaan talouteen.”

Business in China –tapahtumassa ei ainoastaan konsepti tarjoa ainutlaatuista mahdollisuutta, vaan sen organisaatio on myös ainoa lajissaan. Varmistaakseen mahdollisimman hyvän tuloksen osallistujia silmällä pitäen, kaikki eurooppalaisyritysten edustajat vastaanottavat aikaisemmin antamiensa tietojen perusteella henkilökohtaisen suunnitelman ennen tapahtumaa käytävien neuvottelujen pohjaksi. Tämä suunnitelma vastaa osallistujan omiin vaatimuksiin ja tekee aikataulun yksityistapaamisista asiaankuluvien Kiinan kaupallisten ja hallinnollisten edustajien kanssa. Kyseiset tapaamiset perustuvat ennalta määriteltyihin ehtoihin, mukaan lukien teollisuussektori, budjetti, tavoitteet, pääoma ja yritysstrategia. Tämä varmistaa mahdollisimman rakentavan ajankäytön.

Lisäksi tapaamisten ohessa pyörii konfrerenssin ohjelmatarjonta antaen avaintietoutta liiketoiminnasta Kiinassa sekä seminaarisarja, joka keskittyy eri teollisuudenalojen aiheisiin. Lisäksi jokaisesta osallistuvasta Kiinan maakunnasta olevat edustajat tarjoavat tiiviin alueellisen profiilin, johon kuuluvat kunkin alueen liiketoimintatilastot, investointikapasiteetti sekä yhteenveto meneillään olevista projekteista, joihin etsitään ulkomaisia kumppaneita.

Business in China on läpimurto, joka tarjoaa Kiinan markkinat eurooppalaisyrityksille. Se mahdollistaa nopeat tutustumiset kiinalaisiin päätöksentekijöihin, mikä muutoin saattaisi viedä viikkoja tai jopa kuukausia sekä vaatisi toimiakseen useita välimiestason palveluita. Tämä suora lähestyminen mahdollistaa perustyön ja alustavan liiketoimintasuunnitelmien arvioinnin suorittamisen lyhyen tiiviin jakson aikana. Tämä olisi aikaisemmin ollut mahdotonta. Kiinnostuksen kohdistaminen menossa oleviin projekteihin ja virkamiesten mahdollisuudet rekisteröidä aikomukset sekä valmistella siirtymistä kohden seuraavaa vaihetta sopimuksineen, julistaa uudenlaisen tehokkuuden ja yhteistyön alkamista liike-elämässä.

Business in China –tapahtuma esittelee kymmenestä Kiinan nopeimmin kasvavasta ja ulospäin suuntaavasta provinssista yli 300 projektia, joiden yhteisarvo on yli 20 miljardia euroa. Kyseinen tapahtuma tarjoaa tuikitarpeellisen sillan niille yrityksille, jotka tekevät maihinnousuaan Kiinaan sekä potentiaalisen laajenemismahdollisuuden niille eurooppalaisille yrityksille, jotka jo toimivat siellä.

*Yritykset, jotka haluavat osallistua Business in China—tapahtumaan, voivat rekisteröityä osoitteessa: www.businesschinaexpo.com/register.html

**Lisätietoa osallistuvista alueista löytyy osoitteesta: www.businesschinaexpo.com/regionatt.html

***Kattava läpileikkaus eri projekteista on nähtävillä osoitteessa: www.businesschinaexpo.com/projects.asp


Notes for Editors


Montgomery Gray Events on kansainvälisten sijoitustapahtumien järjestäjä ja Andry Montgomery Ltd:n (maailmanlaajuisesti tunnustettu b2b –messujen järjestäjä, joka on perustettu vuonna 1895- Montgomery on kautta historiansa kehittänyt vakaan osaamisen luoda menestyksekkäitä, arvostettuja tapahtumia, jotka tuovat ostajat ja myyjät kasvokkain suorittamaan liiketoimia. Etelä-Afrikan, Intian, Venäjän ja Itä-Euroopan kaltaisilta kasvavilta markkinoilta aina hioutununeisiin ja kehittyneisiin Iso-Britannian ja USA:n kaltaisiin talousmaihin ulottuva Montgomeryn saavutusten lista on vertaansa vailla. Yhtiöllä on myös toimintaa sekä Kiinassa että Hong Kongissa, missä sen liikenimi nauttii suunnatonta kunnioitusta. Lisätietoa saat osoitteesta: www.montex.co.uk